Hengissä!

Moi ihmiset!

Tää blogin tapainen on kieletämättä ollut melkoinen kuralammikko ja postausköyhä kyhäys, mutta eipä sillä niin väliä. Ajattelin kuitenkin nyt vähän avata mun ajatuksia mun tähän astisesta vaihtarivuodesta ja mun elämästä täällä Indianassa just nyt.

Mitäpä mulle kuuluu? ihan hyvää - kai. Takana on nyt 17 viikkoa siitä kun hyvästelin parhaat frendit suomessa ja hyppäsin koneeseen kohti jenkkilää. Tuo hetki tuntuu tällä hetkellä kuin se olisi tapahtunut joskus kymmenen vuotta sitten, niin paljon on tapahtunut ja niin paljon oon ihmisenä muuttunut. Alotan nyt ihan alusta koska tätä tarinaa on mahdotonta jäsentää. ( plus mun suomen kieli on ihan karseessa jamassa, enkkua on tullu puhuttua niin paljon että jo skype-puhelut vaatii todellista funtsimista ja suunnittelua jotta pystyn jotain edes yrittämään suomeksi... )

Saavuin tosiaan tänne kahden päivän varoitusajalla syyskuussa. Ilman mitään suunnitelmia ja odotuksia. Muistan kun kävelin mun 37 tunnin lentomatkan ensimmäisen helsinki-lontoo lennon ovesta sisään ja mielessä ei pyöriny juuri yhtään mitään. Mtäköhän koneessa saa aamiaiseksi? Onkohan kivat vieruskaverit? kehtaanko vetää tän Kitkat- travel packin yksin tässä just nyt kerralla samalla kun taittelen turvaohjeista paperilentokonetta... En osannut odottaa yhtään mitään. Tuntui jollain tapaa ihan älyttömän oudolta ajatukselta että en näkisi suomalaisia frendejä tai perhettä vuoteen... Pari vuorokautta myöhemmin saavuin kuoleman väsyneenä Indianaan. Mun perhe vaikutti ekoista sekunneista lähtien täydelliseltä ja kaikki oli muutenkin kuin suoraan jostain ennalta-arvattavasti käsikirjoitetusta koko perheen elokuvasta. Kaikki oli niin upeaa ja ihmeellistä. Tunsin itseni niin jenkiksi ( noloa kyllä ) kun ekana iltana ajettiin autolla kaupungin halki ja pikaruokaraflojen valot loisti pimeässä, mutta helteisessä illassa , mentiin pizzabuffeettin ja mun perhe nauroi kun söin pizzaa veitsellä ja haarukalla, sitten kurvattiin Walmarttiin ostamaan mulle hammasharjat yms. ja illalla maistoin ekat Reeseeś peanut butter cupsini <3 rakkautta. Seuraavana päivänä ajettiin kauppakeskukseen ja shoppasin Abercrombielta uudenvaatekokoelman ( vinkki kaikille tuleville vaihtareille - iha tosissaan älkää herranjumala raahatko suomesta koko vaatekokoelmaanne tänne- vaatteet on niin miljoona kertaa halvempia ja valikoima suurempi, että vaikka kuinka vihaisitte shoppailua niin ette edes koske niihin Suomesta raahattuihin farkkuihin, kun eka ostatte täältä parit uudet... Xd ) ilatpäivällä juoksin naapurustossa ekan lenkkini täällä ja vedin Mac and Cheese - dinnerin mun ihanan perheen kanssa. Olin niin onnellinen.

Koulu alkoi... Liityin uimajoukkueeseen ja cross county teamiin. Viikot oli täynnä treenejä ja ihmiset kaduilla alkoi tunnistamaan mut kun juoksentelin tai pyöräilin paikkoihin siinä missä kaikki muut tässä kaupungissa käyttävät autoa. Säät muuttui, Eetu jatkoi juoksemista vaikka tuli pakkaset ja pian oltiinkin sitten jo keuhkokuumeessa. Vietin viikon lähinnä koti- ensiapu - sairaala - apteekki akselilla 42 asteen kuumeesssa. Järkyttävät reenikuormitus aiheutti lihasvammat mun selkään joiden takia joudun edelleen ramppaamaan ortopedillä viikoittain ( positiivista on että oonpahan oppinu samalla melkosen kasan lääketieteellistä sanastoa ja yhdysvaltalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä vaikka kuinka monenen kouluesseen verran faktatietoa Xd ) Uin parit ekat uimakisat kunnes seuraavana ongelmana hankin hiusmurtuman jalkaani....

Koulumotivaatio laski lähelle nolla rajaa ennen joulua. Ei yksinkertaisesti voinut vähempää kiinnostaa... Lintsasin tunteja hyvällä omalla tunnolla ja venytin ruokiksia koska koulu aiheutti lähinnä kylmiä väreitä. Muutenkin täällä päin High School tuntuu olevan moniellä lähinnä keino tappaa aikaa... Mun täkäläiset kaverit tuntuu olevan melkoisia poikkeustapauksia, koska heillä on College suunnitelmat jo kirkkaassa tiedossa ja muutenkin koulumotivaatio suht korkealla. ( siinä missä meikäläinen ramppaa pitkin käytäviä etsimässä toimivaa wifi- yhteyttä opiskelun sijasta tuntien aikana xD ) Koska itse käyn täällä urheilulukiota monille koulupäivät tuntuu olevan vaan kärvistelyä ennen iltapäivän treenejä... Muutenkin mulla on ollut yllättävän paljon haasteita sopeutua juuri siihen koulumaailmaan täällä. Meillä täällä ei niin vain lähdetäkkään tosta noin vain vessareissuille kesken tuntie vaan jos rakko todella on siinä räjähdyspisteessä että sinne vessaan on yksikertaisesti pakko päästä, on ensin saatava allekirjoitus ja lupalappu ensin kyseisen tunnin opettajalta ja sitten vielä aulan toimistosta erikoiseen ´´lupavihkoon´´jossa on tilaan vain viidelle ´´allekirjoitukselle´´per viikko eli toisin sanottuna vessaan on mahdollista päästä vain viidesti viikossa ja jos se vihko on himassa niin sitten itketään ja pidätellään... ( tosi mielenkiintoinen aihe xd ) Koulussa meillä seisoo muutenkin vartiat noin kolmella neljällä isolla käsiaseella varustettuna jokaisen käytävän päädysssä pitkin koulupäivää... ( turvallista eikö? ) ja ovet lukitaan tuntien ajaksi... Koulurakennuksesta poistuminen on käytännössä mahdotonta koulupäivien aikana... jos tilanne on esimerkiksi että mulla on sovittu hammaslääkäriaika kesken koulupäivän on mun host-vanhempien ilmoitetta kirjallisella - paperilla - ensin ryhmänohjaajalle ja sitten vielä rehtorille edellisenä päivänä asiasta ja vielä samana aamuna varmistettava asia puhelimitse, jotta mulle voidaan kesken koulupäivän toimittaa erityinen ´´passing pass ´´- eli kulkulupa jolla pääsen vartioiden ohi ( ja kaikkien lukittujen ovien läpi ) erityiseen odotustilaan ( josta löytyy myös aseistettu vartija ) odottamaan että mun host- vanhemmat tulevat henkilökohtaisesti henkkareiden kanssa mut sieltä hakemaan... Ihan ikävä tulee aikoja kun Kalliossa huikataan maikoille ´´mä meen vessaan ´´ja karataan naapurikortteliin ärrälle ostamaan vettä(tupakkaa, jätskiä, suklaata, maitorahkaa Xd) Allekirjoittanut tietää mistä puhuu koska myönnetään että ilman ongelmia en ole selvinnyt tästä koulumaailmasta... Esim yhtenä päivänä unohdin lompakon aamulla himaan ja lounas aikaan mulla ei siis ollut rahaa maksaa koululounasta... Olin kuitenkin aamutreenien jäljiltä pakkosaadaruokaa- tilanteessa nälkäkuolemani kanssa ja sniikisti jätin safkat maksamatta ja marssin tarjottimen kanssa pokkana kassan ohi. juu ei mennyt ihan nappiin ja istuinpahan sitten iltapäivän ´´discipline officessa ´´ja nykyään oon ruokalan tätien silmätikkuna  :/ Toisaalta opettajat rakstaa kaukaa pohjolasta saapunutta blondia sinisilmäistä vaihtaripoikaa ja oonkin käynyt mielenkiintosia keskusteluja aina avantouinnista suomalaisiin eläinsairaaloihin ja ruisleivästä nakkikastikeen koostumukseen eri opettajien kanssa. Yksi syy miksi syyslukukaudella mun koulumotivaatio oli niin alhainen oli todennäköisesti, että en saanut myöhäisen saapumiseni vuoksi itse valita syksyn kursseja ja mulle laitettiin koulun toimesta totta kai ne vaikeimmat sinne lukkariin... Vai miltäpä kuulostaa bakteeribiologia, US History, romanttinen kirjallisuus, Käyttäytymis psykologia, sosiologia ja kultuurihistoria in english?? Nyt kevätlukukaudelle sain valita itse kurssit, ja voin sanoa että en oo ikinä ollut näin innoissani koulusta!! Koska tän vuoden tarkoituksena ei ole ainakaan mulla hankkia mitään opiskeluiden syvällisisä perehdytysjaksoja vaan keskittyä englannin opiskeluun ja uusiin kokemuksiin, valitsin puolitosissani listoilta ne hauskimmat ( ja helpoimmat ) kurssit kevääksi. Tänä keväänä opiskelen siis seuraavat kurssit: Fitness and muscle building, Health and ER skills, English 2, Turism, Introduction to Business, Lifeguard skills, International Kitchen ja French 2. Odotan innolla! Ja pakko myöntää että oon mä jostain kouluunliittyvästä ylpeäkin: Pidin marraskuusa yksin sosiologiassa esitelmän niinkin vakavasta aiheesta kuin Lasten hyväksikäyttö yhdysvalloissa englanniksi ja sain kiitettävät arvosanat. Google- translate on mun ehdottomasti bff mitä kouluun tulee enkä pärjäisi ilman häntä päivääkään koulumaailmassa jossa esseitä rustataan päivittäin ja paljon XD


Yhdysvallat on muodostanut mulle ehdottomastiviha-rakkaus suhteen. Jälkimmäinen on onneksi näistä ehdottomasti se vahvempi. Rakastan ruokaa. Niin paljon kuin olenkin some- kanavissa asiaa hehkuttanut niin tämä maa on ruokajumalien ikuinen paratiisi <3 Ihan sama montako kiloa painoa tulee lisää mutta eipä ole karjalanpaisteja kauheasti kaivattu... Ihan sama minne menee mutta nälkäisenä ei täällä tarvitse elellä :D pelkästää meidän pikkukaupunki pursuaa parhaita rafloja joissa olen koko maailmassa käynyt ja muutenkin olen tän kuluneen puolen vuoden aikana syöny ( ahminut ) niin mielettömiä makuelämyksiä että oksat pois... Vai miltäpä kuulostaa friteeratut cheese and macaroni pallot, pepperoni breadsticks, kanelipitsa, kuuden juuston pekonihampurilainen, friteerattu appelsiinikalkkuna, suklaapannukakut suklaasiirapilla... hallelujah! Oon lisäksi saanut monia ruokalemmppareita joista en ollut ennen tätä vuotta kuullutkaan ja jotka kuuluu nykyään mun lempiruokien top kympin kärkisijoille... näitä on esimerkiksi Biscuits and cravy ( aamiaisruoka, joka näin kirjoitettuna kuulostaa ällöttävältä mutta on tosiasiassa taivaallista: joulutorttutaikinaa muistuttavasta taikinasta tehdyt keksin muotoiset sämpylät jotka halkaistaan ja kuorrutetaan kermaisella lihakastikeella ja mahdollisesti kananmunalla <3 ) ja toisena suosikkina hashbrowns eli paistettu perunasta tehty aamiaislisuke... Pikaruokamaailmasta mun tän hetkinen lemppari on kaikista ennakkoluuloista huolimatta tacobell <3 ja white castle.... Ainoat suomi-ruoat mitä oikeesti on ollut ikävä niin on joulutortut ja jostain kumman syystä palmian punajuuripihvit... En todellakaan tiedä mistä jälkimmäinen lie perää...

Rakastan ihmisten avoimmuutta täällä. Ihmiset pursuaa elämäniloa ja elämänasenne on tällä jotain mitä mun mielestä suomalaiset voisi ammentaa astetta enemmän arkeensa. Yksi tärkeimmistä asioista joita oon täällä oppinut on ´´eletään tässä hetkessä´´- asenne ja ennakkoluulottomuuden tärkeys. Vaikka mun host-perhe antaisi tuntemattomalla ehkä kuvan kliseisestä ja täydellisestä jenkkiperheestä tila-autoineen ja uima-altaineen on tälläkin perheidyllillä ongelmansa... lapsilta löytyy parantumattomia sairauksia joiden kanssa he joutuvat kamppailemaan lopun elämäänsä... Huoltajuuskiistoja ex- puolisoiden kanssa ja rahaongelmia... Mutta sen olen oppinut että vaikka kuinka paskasti menisi niin AINA on jotain josta voi löytää hymyn huulille... oli se sitten suklaapatukka, perheillallinen, halaus tai hyvä elokuva.... Muutenkin yhdysvaltalaiseen ´´perhe on tärkein ´´ajatusmalliin on ollut haastavaa, mutta samalla ihanaa ja ainutlaatuista sopeutua. Olen itse kasvanut hyvin pienessä perheessä ja esimerkiksi mulla ei ole ikinä ollut kovin läheistä ja avautuvaa suhdetta omiin vanhempiini suomessa. Tällä mun host-vanhemmat kertovat mulle joka päivä kuinka paljon he Rakastavat, siis rakastavat mua ja esimerkiksi mun host-isä haluaaa halata mua joka päivä ennen kuin lähden kouluun aamu viideltä. Muutenkin kaikki läheisyys on täällä ihan eri tasoa, mä tiedän että jos Suomessa normina maanantai aamuna mun vanhemmat saattaisivat ,minut lähes täysi-ikäisen poijan henk. koht. kouluun ja toisivat samalla korillisen cupcakeja opettajahuoneeseen ja sen jälkeen halaisivat julkisesti minut ja parhaat kaverini läpi - saisin todennäköisesti turpaani - tällä asia on päinvastoin- nimimerkillä kaikki tuo äskeinen on ihan oikeasti arkipäivää - myös mun kohdalla.

Sitten tullaan siihen miinus puoleen. Suomesta kaipaan välillä ja viime aikoina todella paljon vapautta. Kaipaan sitä että voin Suomessa lähteä iltakymmeneltä ulos lenkille jos siltä tuntuu tai ajaa fillarilla lähikauppaan vaikka ulkona olisikin pakkasasteita. Kaipaan sitä että kaikkeen mahdolliseen ei tarvitse koulussa kirjallista lupaa ja jos treenit joutuu missaamaan vaikkapa lääkärikäynnin takia sua ei olla välittömästi potkimassa ulos joukkueesta. Suoraan sanottuna mua todella vituttaa ja näin talvella olen pariin otteeseen ottanut todella pahasti yhteen seuraavan asian takia: Ymmärrän toki kulttuurien ja turvallisuustilanteiden olevan erilaisia Suomen ja Yhdysvaltojen välillä, mutta en silti kestä sitä että täällä ei ihan oikeasti liikuta ulkona ilman autoa. Syksymmällä saatoin vielä liikkua pyörällä lyhyitä matkoja ja käydä lenkilllä silloin kuin huvitti, mutta nyt ilmojen viilennettyä ja iltojen pimennyttyä on kaikki ilman autoa tapahtuva liikkuminen ulkona mun osalta ankarasti kielletty... ja jos esimerkiksi viikonloppuna ei ole mitään sovittua ohjelmaa ( ja host-perhe harrastaa intensiivistä nukkumista/leffamaratonia/pizzantilausta 24/7 ) on tiedossa neljän seinän sisällä kykkimistä. Muutenkin tuntuu hassulta että jos sovin jotain itseäni jopa vanhempien täysi-ikäisten kavereitteni kanssa on suunntelmat aina lyötävä lukkoon heidän ja mun vanhempien kanssa :o Tuntuu hassulta soittaa 18 vuotiaan kaverini vanhemmille lauantai-iltana, että saanko mennä heidän lapsensa kanssa jäätelölle kuppilaan, joka sijaitsee heidän naapurissaan Xd Hämmentävää... Kuulen aina syyksi ¨ Eetu me rakastamme sinua ja emme halua että sinulle tapahtuu mitään pahaa ´´olen toki otettu ja arvostan tätä elettä, mutta ei herranjumala missä on se kuuluisa maalaisjärki? millä todennäköisyydellä mut ammutaan/raiskataan/paloitellaan jos kävelen korttelin ympäri kolmelta sunnuntai iltapäivänä ilman luotiliivejä turvallisella lapsiperheitä kuhisevalla asuinalueella? En tiedä onko muilla vaihtareilla ollut ongelmia tän saman probleeman kanssa, vai onko ihmiset vaan täällä Indianassa näin yli huolehtivaisia??

Toki mulla on ollut pientä koti-ikävää enemmän tai vähemmän. Kaipaan älyttömästi mun ihania ystäviä siellä suomessa. Oon kieletämättä katsellut pariin otteeseen some-kanavia sillä fiiliksellä että olis ihan nice mennä käymään tuollakin... kaipaan stockmannia, aleksanterinkatua, kahvihetkiä kavereien kanssa, irtokarkkeja, juoksulenkkejä haltialan metsissä, mäkelärinteen uimahallia, Kallion lukion ruokajonoja ja Kauppatorin lokinpaskan tuoksuista miljöötä ( okei jälkimmäinen oli valhe xD ) Mutta kaikki tää uusi ja vielä jopa aika paljonkin tuntematon voittaa kuitenkin kaiken mitä jätin taakseni Suomessa. Jos nyt alan miettimän mitä kaikkea oon jo ehtinyt kokea ja mitä kaikkea on vielä edessä en pysy edes itse kärryillä... Vaihtovuosi vaatii ehdottomasti kärsivällisyyttä. Tunteen kulkee niin hirveässä vuoristoradassa. Mulla ainakin saataan saman päivän aikana mielialat vaihdella aina sieltä ´´I love u America ´´- eupforiasta aina sinne ´´ääää haluun lentolipun helsinkiin nyt ja heti ´´- fiilikseen kymmenen kertaa uudestaan ja uudestaan. Jos jonkun vinkin voin tuleville vaihtareille antaa, ihan sama minne suuntaattekin niin se on, että älkää suunnitelko! Älkää suunnitelko mitä aiotte tehdä tai minne haluatte mennä vuotenne aikana! ( ei tarvitse ottaa 100% kirjaimellisesti ) mutta siis pointtini on se että jos jonkun virheen voin myöntää tehneeni tämän vuoteni aikana, niin se on että mulla on ollut tosi paljon vaikeuksia elää hetkessä ja olla keskittymättä tulevaan... Oon ollut ikään kuin jonkunlaisessa USA- humalassa jatkuvaan otteeseen ja välillä musta tuntuu että en osaa tyytyä mihinkään... Koko ajan pitää olla jotai uutta ja uskomatonta ja jos yhtäkkiä arki tuntuu tylsältä kun koko ajan ei ollakkaan shoppailemassa, huvipuistoissa tai pannukakkuaamiaisilla, vaan pitäisikin tyhjentää tiskikone ja lukea kokeisiin niin hetki ollaan manaamassa yksinään jotain sotasuunnitelmia voivottelemaasa kuinka vaikeaa se elämä täällä on. Voin myöntää tehneeni just tän virheen. Parhaimmat muistoni on nimittäin täällä kuluneen vuoteni aikana tapahtuneet juuri sillon kun en ole osannut niitä odottaa... Esimerkiksi yhtenä viikonloppuna mun host- vanhemmat kielsivät perjantaina multa treenit viikonlopun osalta,koska olin kuulemma treenannut liikaan arkiviikolla ja laihtunut heidän mukaansa silmissä... Meinasin pillahtaa itkuun ja ajattelin että edessä olisi kamala sisällä kykkimis viikonloppu, mutta sen sijaan tulevat kaksi päivää pitivätkin sisällä jotain ihan muuta: Shoppailua, mieletön telttaretki ruskan sävyttämissä metsämaisemissa, upea 4d- leffateatteri ja pekaaninpähkinä pannarit lempiraflassa parhaiden kavereiden seurana <3

Nyt lähitulevaisuudessa aion keskittyä täällä nauttimaan enemmän siitä jokapäiväisesta arjesta, pienistä asioista jotka tekee onnelliseksi: Koulupäivistä, upeista keskusteluista mun 14v host siskon kanssa samalla kun tiskataan astioita iltamyöhällä, perhedinnereistä, automatkoista ja maailman parhaimmasta suklaapatukka valikoimasta XD. Helmikuussa suunataan kohti Hawaiita ja spring breakin aikana meillä olis mun perheen kanssa tarkotus tehdä piiitkä autoreissu täältä Indianasta Kaliforniaan autolla. <3

Mä olen jo nyt pidentänyt mun opiskelijaviisumia kuukaudella. Tulen siis näillä näkymin viettämään täälä aikaan ainakin 25.7. 2014 asti. Tähän syynä on se että oon päättänyt ottaa tästä vuodesta kaiken irti, niin miletöntä täällä on ollut ja niin uskomaton mahdollisuus tämä vuosi on mulle ollut. Tulen palaamaan Suomen täysin eri ihmisenä, sen tiedän jo nyt. Oon jo nyt muuttunut niin paljon, että en tunnista itseni siitä Eetusta joka viime syyskuussa hyvästeli Suomen ja hyppäsi lennolle kohti Jenkkilää. Olen nyt niin paljon avoimempi, en ole ikinö ennen uskonu mielipiteisiini yhtä vahvasti ja olen oppinut täällä arvostamaan elämää ja kulttuurien erilaisuutta niin paljon. Olen löytänyt itsestä niin paljon uusia puolia ja tuntuu että mun koko persoonallisuus on muuttunut melkoisesti. Muun muassa mun tulevaisuudensuunnitelmat on mennyt kokonaan uusiksi tän kuluneen vuoden aikana. Tiedän myös jo mihin aion keskittyä tulevaisuudessa ja mihin en. Osaan priorisoida paljon paremmin mitkä asiat elämässä on oikeasti tärkeitä ja millä taas ei oikeastiole mitään merkitystä. Olen oppinut laittamaan rohkeasti oman onnelisuuden monissa asioissa ykköseksi ja olla ylpeä siitä.  Plus palaan suomeen todenäköisesti noin arviolta 20 kiloa tukevampana, mikäli tämä pizzan ja pannukakkujen aiheuttama riippuvuus ei tästä jonnekkin ehdi kadota... :D



Ihanaa kevättä ihmiset! Ikävä on kova, mutta takaisin en vielä vähään aikaan tule :D Pärjäilkää <3